Juhasta

Kun sinä muutut, elämäsi muuttuu.

Ota yhteyttä

Kuka on Juha Lantz?

Omien kokemusten kautta riippuvuushoidon vahvaksi ammattilaiseksi.

Urani päihde- ja peliriippuvaisuuksien parissa on kestänyt reilut 20 vuotta. Vuosikymmenten aikana olen auttanut satoja riippuvaisia ymmärtämään ja hyväksymään addiktiosairauttaan, vapautumaan siitä ja luomaan täysin uuden elämän. Luennoimalla ja kouluttamalla eri alojen ammattilaisia olen lisännyt myös heidän ymmärrystään riippuvuuksien logiikasta.

Lähestymistapani riippuvuushoitoon on voimavaralähtöinen. Uskon, että oikean hoidon ja riittävän tuen avulla ihminen pystyy tekemään merkittäviäkin elämänmuutoksia lähtökohdistaan ja historiastaan riippumatta. Tällaiset käänteet vaativat haastavien tilanteiden kohtaamista ja käsittelyä, jossa ulkopuolinen apu on usein tarpeen. Lue lisää riippuvuuden hoidosta ›

Elämä on opettanut minua itseänikin ajoittain kovalla kädellä, joten tiedän, millaista on olla autettavana. Tiedän myös, miten elämänsuunnan pystyy muuttamaan täydellisesti toivottomaltakin tuntuvasta tilanteesta. Kokemukseni ovat saaneet minut ymmärtämään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksen pitkäkestoisten elämänmuutosten toteuttamisessa.

Ota yhteyttä ›

Työstäni ja koulutuksestani

Valtaosan työurastani olen tehnyt yksityisellä päihdehoitoklinikalla vastaavana päihdeterapeuttina. Työnkuvaani on kuulunut mm. päihderiippuvuuden ja hoidon tarpeen arviointi, hoitosuunnitelmien laatiminen, “case management”, opetukselliset luennot sekä yksilön ja ryhmän ohjaaminen.

Tällä hetkellä teen riippuvuushoitoa ja valmennuksia oman yritykseni kautta, mutta myös Minnesota-mallin päihdehoitofilosofiaan keskittyvässä Rehab365-kuntoutuskeskuksessa Rymättylässä.

Koulutukset ja luennot. Olen kouluttanut sote-alan henkilöstä, kuten päihdetyön toimijoita ja opiskelijoita, lastensuojelun ja perhetyön ammattilaisia sekä sosiaalityöntekijöitä. Olen myös konsultoinut sosiaalityöntekijöitä ja lastensuojelun toimijoita päihdeasiakkaiden auttamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Lisäksi minulta on tilattu koulutuksia myynnin ammattilaisille tavoitteiden saavuttamisen ja kokonaisvaltaisen kehityksen merkityksestä, samoin luentoja elämäntapamuutokseen tähtääville valmennusryhmille tavoitteiden saavuttamisesta. Tutustu koulutuksiin ja luentoihin ›

Oma koulutukseni

  • Yhteisöpedagogi (AMK)
  • Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
  • Certificate in addiction studies (Napier university & Castle Craig clinic, Scotland)
  • Positive psychology practioner
  • Kognitiivinen käyttäytymisteapia
  • NLP master
Ota yhteyttä ›

Inspiroin, rohkaisen ja tuen muutoksen matkalla

Intohimoni on inspiroida, rohkaista ja tukea. Autan asiakastani ymmärtämään paremmin itseään ja henkilökohtaisia muutostarpeitaan sekä näkemään pienet onnistumiset, jotka mahdollistavat isommat elämänmuutokset. Olen saanut paljon kiitosta juurikin inspiroivasta, innostavasta ja helposti ymmärrettävästä ohjaustavastani.

Suurinta mielihyvää minulle tuottaa nähdessäni asiakkaan elämänilon, energiatasojen ja luottamuksen lisääntyvän. Samalla hän ymmärtää muutoksen tapahtuneen omien valintojensa seurauksena.

Auttaakseni asiakkaitani paremmin kehitän itseäni jatkuvasti. Kiinnostukseni henkilökohtaiseen kehitykseen on innostanut minua yhä enemmän auttamaan ihmisiä muutosten toteutuksessa ja elämän eri osa-alueiden tavoitteiden saavuttamisessa.

Ota yhteyttä ›

Oma tarinani

Päihderiippuvuuden polkuni on noudattanut perinteistä porttiteoriaa. Aloitin 12-vuotiaana tupakanpolton ja 14-vuotiaana kuvioihin astui alkoholi. Tupakanpoltosta tuli nopeasti päivittäistä ja humalasta joka viikonloppuista. Arjen ajatukset ja tunteet suuntasivat kerta toisensa jälkeen tulevan viikonlopun juomiseen. 

Alkoholista muodostui tapani kuulua porukkaan. Olin aina ollut urheilullinen, pelasin esimerkiksi jalkapalloa siinä myös hyvin pärjäten, mutta koin aina ulkopuolisuuden tunnetta, oli kyse sitten harrastuksista tai koulumaailmasta. Yhteenkuuluvuus löytyi heistä, jotka polttivat ja joivat. Päihteet toivat minulle myös erittäin voimakkaan itseluottamuksen, jota herkkänä, koulukiusattuna ja tunteiden piilottamiseen opetettuna en aiemmin ollut kokenut. 

Vähitellen koulunkäyntini alkoi kärsiä ja urheilu unohtui. Suoritin peruskoulun rämpien läpi. Jatkoin ammattikouluun, josta minut erotettiin poissaolojen vuoksi. Tässä vaiheessa päihteet olivat jo vahvasti osa elämääni. Alkoholin ja tupakan rinnalle olivat tulleet liuottimet ja kannabis, täysi-ikäistyttyäni amfetamiini.

Amfetamiini alkoi vuosi vuodelta hallita elämääni. Menetin terveet ystävyyssuhteeni ja parisuhteeni. Läheisteni tuska oli kova. Äitini kärsi vakavista terveysongelmista ja välit isääni viilenivät. Lähipiirini muodostui muista huumeidenkäyttäjistä. Ajauduin tekemään pikkurikoksia ja velkaannuin pahasti. Elämä oli selviytymistaistelua ja tulevaisuus vailla toivoa. Kävin muutaman kerran päihdehoidossa, mutta palasin takaisin huumeiden maailmaan.

Viimeinen oljenkorteni oli maksusitoumus, jonka turvin pääsin vielä kerran hoitoon. Tiesin, ettei toista kertaa ehkä enää tule. Muistiin olivat jääneet myös raittiit hetket hoitojaksoiltani sekä ne addiktioistaan vapautuneet ihmiset, joiden hyvinvointi teki minuun vaikutuksen. Todellisuus iski kasvojani vasten voimalla ja ymmärsin, miten syvällä todella olen. Sain motivaatiota onnistua.

Riippuvuudesta minut lopullisesti vapauttanut hoitojakso oli reilun vuoden mittainen. Olin 26-vuotias. Raitistuminen vaati täydellisen elämäntapamuutoksen, mikä tarkoitti kaikilta osin entisestä elämästä luopumista. Tilalle oli rakennettava täysin uudet toimintamallit, pelot oli kohdattava. Lähdin myös päihdealalle opiskelemaan ensimmäistä kertaa itselleni ammattia.

Keväällä 2023 päihteettömyyttäni on kestänyt 24 vuotta. Yhdeksi tärkeimmäksi ydinviestikseni on muodostunut hyvinvoinnin merkitys riippuvuuden syntymisessä. Hyvinvoiva ihminen ei addiktoidu, ja kun ihminen voi hyvin, päihteistä ei muodostu riippuvuutta. Emme tarvitse päihteitä mihinkään, ne eivät kuulu perustarpeisiimme. Hyvä, onnellinen elämä ei vaadi päihteitä. Raittiuden kautta onni ja hyvinvointi on mahdollista kokea paljon parempana. 

Ota yhteyttä ›

Jätä yhteystietosi, soitan sinulle!