Haluatko tietää varman tavan raitistua

Haluatko tietää varman tavan raitistua?

Minulta kysytään säännöllisesti keinoja päihderiippuvuudesta vapautumiseen. Kysymykseen ei ole helppo antaa kaikille sopivaa vastausta. Koska ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia uskon, ettei yhtä ainoaa patenttiratkaisua ole olemassa, MUTTA tietyt periaatteet toimivat varmasti jokaisen kohdalla.

Älä ota ensimmäistä annosta tapahtui mitä tahansa. Et voi päihtyä, ellet ota ensimmäistä annosta.

Muista, että tunteet ja päihdemielihalut ovat ohimeneviä. Ennemmin tai myöhemmin pahempikin päihdehimo hellittää, joten maltti on valttia.

Vältä retkahdusta aktivoivia paikkoja, tapahtumia, ihmisiä jne. Riippuvuudesta vapautuminen edellyttää elämäntavan muutoksen.

Ennakoi mahdolliset retkahdusriskit, tee suunnitelma niiden käsittelemiseksi ja pidä siitä kiinni. Yleensä ennakolta haastavat tilanteet menevät pelättyä paremmin.

Tee aktiivisesti hoito- ohjelmasi mukaisia toimenpiteitä.

Listaa voisi jatkaa pidemmällekin. Todellisuudessa useimmilla ihmisillä työkalujen puute ei ole ongelma. Miksi ihmiset käyvät terapiassa, itsehoitoryhmissä, avo- ja laitoskuntoutuksessa jopa useita kertoja, mutta palaavat aina takaisin päihteiden käyttöön?

Yksi yhteinen nimittäjä on tunnistettavissa: Addikti unohtaa elää tässä hetkessä ja alkaa elämään tulevaisuudessa. ”Mitäs kun puolen vuoden päästä on juhannus ja perinteinen sukujuhla. Miten mä selviän siitä?”, ”Mitä jos puoliso jättää mut?”, ”Pitääkö mun käydä loppuelämä vertaistukiryhmissä?” ”Enkö muka ikinä voi ottaa edes yhtä saunakaljaa? ”Nää kamahimot ei varmaan lopu koskaan. Tää on varmaan aina yhtä tuskallista”

Kuinka usein huomaat eläväsi tulevaisuudessa? Tulevaisuudessa eläminen voi aktivoida todellisen itsesabotaasin. Pelkäämme tulevaisuutta tai uskottelemme olevamme tulevaisuudessa superaktiivisia. ”Lopetan huomenna”, ”huomenna soitan ajan päihdetyöntekijälle”, ”huomenna menen ryhmään”, ”huomenna siivoan”, koska ”just nyt en pysty tekemään koska ahdistaa niin paljon” tai ”olen nyt liian väsynyt, mutta huomenna jaksan varmasti”.

12 askeleen toipumisohjelma tarjoaa useita, yksinkertaisia raittiuden työkaluja. Yksi niistä on eläminen ”päivä kerrallaan”.

Tänään olen raitis

Tänään voin siivota

Tänään voin mennä itsehoitoryhmään

Tänään voi jutella jonkun kanssa

Tänään voin auttaa toista addiktia

Tänään voin meditoida

Olen todella usein kokenut, kuinka vaikea on soittaa ja pyytää apua tai mennä itsehoitoryhmään, mutta mentyäni olen ollut todella tyytyväinen itseeni. Kokemuksia on kertynyt vuosien aikana varmasti satoja. Silti kaikista kokemuksistani huolimatta joudun usein muistuttamaan itseäni sitoutumisen merkityksestä. On hyvä muistaa, että aivot ovat laiska elin. Ne välttävät viimeiseen asti ylimääräistä ponnistelua. Itsemyötätuntoinen suhtautuminen auttaa ymmärtämään ponnistelujen haastavuutta, mutta ei poista vastuuta raittiudestamme JUURI TÄNÄN!

Olen täysin vakuuttunut, että jokainen meistä pystyy tekemään raittiutta tukevia valintoja yhden päivän kerrallaan. Tai jos päivä on liian pitkä aika, niin yhden tunnin kerrallaan. Jossain vaiheessa huomaat raittiin elämän olevan helppoa, automaattista ja miellyttävää.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Jätä yhteystietosi, soitan sinulle!