Muuta ajattelusi, muuta elämäsi

Intohimo luo, addiktio tuhoaa.

Vaikka addiktio sisältää äärimmäisen intohimoisen suhteen kohteeseensa, todellisuudessa se passivoi, orjuuttaa, ja tuhoaa luovuuden. Intohimo muuttuu pakkomielteeksi ja pakonomaisuudeksi.

Addikteilla tuntuisi olevan ylikorostunut vapauden tarve. Ajatus rutiineihin, sääntöihin ja toimintamalleihin sitoutumisesta aiheuttaa ahdistusta ja vastustusta. Vastustamme lähtökohtaisesti kaikkea, mikä on meille hyväksi.

Päihteet tarjoavat illuusion vapaudesta ja elämästä nauttimisesta. Hetkellinen vapauden tunne koukuttaa. Lopulta elämän hallitsemattomuus, omien tunteiden sivuuttaminen ja kykenemättömyys rehellisyyteen itseä kohtaan syventävät addiktiota juostessamme karkuun todellisuutta ja itsensä kohtaamista.

Nuorena vastuullisuus, tavallinen arki, opiskelu ja työt aiheuttivat suurta ahdistusta. Unelmoin jatkuvasta hyvästä fiiliksestä ja helposta elämästä. Kunhan vain kaikki onnistuisi ja huumeita riittäisi loputtomiin.

Välttelin viimeiseen asti vastuun ottamista, sekä epämukavien tunteiden kohtaamista. Olin pikkupojasta asti tottunut välttelemään tunteiden kohtaamista. Huumeet tarjosivat tehokkaan ratkaisun sisäisiin ongelmiini.

Vasta koettuani pohjan huumeiden kanssa aloin haaveilemaan ”normaalista elämästä”. Aamulla töihin lähteminen, omassa kodissa asuminen, laskujen maksaminen tuntuivatkin hyvältä idealta. Piti kokea riittävän paljon tuskaa, pelkoa ja epätoivoa haaveillakseni normaalista elämästä.

Näkökulman muutos on ollut tärkeä osa toipumistani. Monet nykypäivän ongelmista kumpuavat ajatuksistani ja uskomuksistani. Odotukset, vaatimukset, muihin vertaaminen, ongelmien ja haasteiden henkilökohtaistaminen ovat osa tunne- elämääni. Tarvitsen säännöllisesti toista näkökulmaa tunne-elämän hyvinvointiini.

Päihderiippuvuudesta toipuminen sisältää useita paradokseja. Hedonistinen paradoksi ”onnea ei voi saavuttaa pyrkimällä siihen suoraan” kestää tieteellisen tarkastelun. Sen sijaan kohtaamalla sairauden ja ottamalla vastuun sen seurauksista saatat vapautua useista elämääsi hallinneista peloista, syyllisyydestä ja häpeästä. Vastuu tämän päivän vallinnoista onnistumisineen ja virheineen tuo vapauden olla oma itsesi ilman päihteitä. Suunnitelmiin sitoutuminen ja arjen rutiineista kiinni pitäminen luovat turvaa ja vahvistavat hyvinvointia.

Addiktioista toipuminen edellyttää usein ajattelun ja uskomusten lempeän päättäväistä haastamista. Pitää oppia tunnistamaan milloin äänessä on toipuva minä ja milloin addikti minä?

Jätä yhteystietosi, soitan sinulle!